Matka maailman ympäri 194 päivässä

Hieman erinlainen jouluaatto vietetty ensimmäistä kertaa vain oman kolmihenkisen perheen kesken. Vatsa on vielä pullollaan perinteisiä Suomalaisia jouluherkkuja, vaikka tällä hetkellä ollaankin perheen kanssa toisella puolella maapalloa. Kinkku sai aamulla päälleen sinappihunnun, murun eilen tekemät porkkana- ja lanttulaatikot lämmitettiin uunissa, kylmäsavulohi ja sillit olivat jääkaapissa syömistä vaille valmiit. Pakko kyllä myöntää että olosuhteiden pakosta oli tingittävä muutamasta jouluperinteestä, sillä hiihtäminen ja lumiukon tekeminen jäivät väliin, mutta sekään ei haitannut tätä loistavaa joulutunnelmaa jonka voi tuntea täällä Hawajin lämmössä.

Joulupukin tärkein alainen Tonttu Toljanteri oli yöllä käynyt tiputtamassa joulusukkaan muutaman lahjan aamua varten, että jaksettaisiin odotella iltaan asti kunnes Joulupukki toisi ne varsinaiset joululahjat tullessaan. Jouluruoan jälkeen suuntasimme kohti Sophian lempipaikkaa, eli keinu- ja leikkipaikkaa, jossa lapset riemusta kiljuen telmivät kuka keinussa ja kuka missäkin liukumäessä tai kiipeilytelineessä. Siinä sitä Hawajin auringon alla katseltiin kun kymmenet lapset, Sophia mukaan lukien, juoksivat kädet levynä paikasta toiseen että varmasti ehtisi käydä mahdollisimman monessa liukumäessä, sun muussa vempaimessa. Paluumatkalla ihailimme taas kerran sitä uskomatonta näkyä, jonka aurinko maalaa taivaalle laskiessaan horisontin taa. Eikä tälläkään kertaan Hawajin taivas pettänyt tarkkaavaista länkkäri-turistin silmää.

Kello oli ilta kuusi kun saavuimme asunnolle ja hämärä alkoi hiipiä varjoista jo päivän tilalle. Joulupukki oli kertonut Isä-Ristolle Suomessa että olisi Hawajin asunnolla n.klo. 18.31 tai kolme sekunttia myöhemmin. Jännitys alkoi tiivistyä, meidän pikku Sophia liikkui huoneistossa levottomasti: ”Milloin se Pukki tulee?” ”Eikö se Pukki jo tule?” Klo.18.31 kuuluu ovelta tavanomaista kovempi koputus. Aika pysähtyy sekunniksi, se sekuntti on pitkä kuin karkausvuosi. Koko elämänfilmi vilisee silmissä, kaikki ne omat kokomukset tuosta mystisen pelottavasta henkilöstä pyörii näkökentässä. Olohuoneesta kuuluu korvia särkevä kiljahdus: ”se on Pukki”! Meidän pikku Sophia syöksyy ensimmäisenä liikkeelle, heti Gisella hänen kannoillaan. Kaikki liikkeet ovat kuin hidastetusta filmistä. Aistit ovat virittyneet äärimmilleen. Sophia tarraa ensimmäisenä ovenkahvasta kiinni. Ovi avautuu kuin unessa, liian hitaasti. Silmät etsivät epätoivoisesti punaisiin pukeutunutta, valkopartaista, hieman huonoryhtistä vanhaa miestä. Epätodellisuuden tunne laskeutuu silmille, terassi on tyhjä lukuunottamatta kolmea isoa lahjäpussia. Epätoivo vaihtuu hämmennyksen tunteeksi, kuinka se Pukki pystyi alle sekunnissa koputtamaan ovelle, jättämään lahjat oven taakse ja poistumaan äänettömästi kuin ei olisi käynytkään.

Ajantaju palaa hetkessä kuin valot sähkökatkoksen jälkeen (tällä vertauskuvalla en halua millään tavalla viitata Parikkalan Valoon). Sophia hyppii paikallaan tasajalkaa ja riemusta kiljuen juoksee ympäri asuntoa, samalla huutaen: ”avataan jo lahjat, jipii, avataan jo lahjat”! Hetken rauhoiteltua saadaan Sophia ylipuhuttua, jotta voidaan laittaa lahjat muodon vuoksi joulukuusen alle, niin saadaan ottaa pari valokuvaa muistoksi kun meidän pikku prinsessa silmät sädehtien poseraa lahjakasan vieressä. Kun lahjat on jaettu kuusen alta, niin silloin alkaa tapahtua, paperisilppua lentää huoneen täydeltä. Lahjapaketeista kuoriutuu esiin Barbia, Helinäkeijua, lasten kannetavaa läppäriä, Zu Zu Petsiä, nuken tarvikkeita, T-paitaa, yms…

Lahjojen avaamisen jälkeen alkaa villi leikkiminen. Hetki yhdellä lelulla ja sitten onkin siirryttävä jo toisen lelun pariin. Ilmassa on aitoa lapsen riemua ja onnen kiljahduksia. Ilta kuluu leikin merkeissä. Perheen alfauros valmistaa pesueelleen maittavan juusto-suolakeksi-hedelmä-suklaavaahtokarkkiherkku iltapalan, joka nautitaan punaviinin ja pillimehun kera. Iltapalan taustalla soi joulun klassikkobiisejä: sydämeeni joulun teen, varpunen jouluaamuna, Sylvian joululaulu, yms… Kuin tilauksesta paikalliselta televisio kanavalta alkaa Yksin Kotona 2 eksynyt New Yorkissa. Koko perhe nauraa vedet silmissä kun nuori Kevin McCallister keksii ansoja elokuvan kahdelle pahikselle.

Elokuvan jälkeen Sophia käy raskaan, mutta onnellisen päivän päätteksi nukkumaan. Tässä kirjoittaessa voi todeta että minulla pyyhkii tällä hetkellä aika hyvin, Somalaista mäkikotkaa lainatakseni: ”elämä on ihmisen parasta aikaa”! :love:

ps. Mele Kalikimaka tarkoittaa Suomeksi Hyvää Joulua. Jos joku halua tarkemmin perehtyä kyseiseen lausahdukseen, niin voi käydä YouTubesta katsomassa Bing Crospyn – Mele Kalikimaka biisin.

t. Höpö