Welcome to paradise luki lentokentän aulassa kun saavuimme Mauritiukselle. Ja kyseinen lause piti aika pitkälti paikkansa. Ilmasto tuntui mukavan trooppiselta, ei liian läkähdyttävältä mutta kuitenkin tarpeeksi kuumalta rentouttavaan rantalomailuun ajatellen.
Heti ensimmäisistä päivistä lähtien saimme huomata kuinka ystävällisiä ja vieraanvaraisia paikalliset ihmiset olivat meitä kohtaan. Esimerkiksi yhtenä iltana kävimme aika myöhään kaupassa ja kun olimme ostaneet kauppaostokset ja odottelimme linja-autoa bussipysäkillä, yksi paikallinen mies pysähtyi autonsa kanssa meidän kohdalle ja kysyi että odotammeko linja-autoa. Kerroimme ystävällisen oloiselle miehelle, että linja-autoahan me tässä odottelemme. Mies sanoi illan viimeisen linja-auton menneen pysäkin ohi noin puolituntia aiemmin ja että hän voisi viedä meidät minne olemmekaan menossa. Bussipysäkiltä oli n. kahden kilometrin matka asunnollemme, eikä meitä auttanut mies ottanut rahaa kyydistään vaikka avokätisesti sitä hänelle tarjosimme.
Jo heti toisena päivänä Mauritiuksella me tutuimme paikalliseen perheeseen, johon kuului Dan, Florense ja heidän neljä vuotias poika Rulian. Danin perhe kävi meidän talolla istumassa iltaa muutaman kerran ja Sophiasta ja Ruliansta tuli parhaat kaverit Mauritiuksella olon aikana. Me tarjosimme Danin perheelle Suomalaista kansallisruokaa, eli grilliherkkuja ja kyllähän ne tuntuivat hyvin maistuvan.
Asunto missä asuimme koko toukokuun, oli mitä mainioin, kaksikerroksinen pieni omakotitalo. Samalla pihalla oli myös kaksi muuta samankaltaista taloa, jotka olivat kuitenkin tyhjillään koko kuukauden ajan. Pihapiiri oli kaunis ja hyvin hoidettu, siellä kasvoi erilaisia palmuja, pensaita ja moni muita kasveja. Pihan keskipisteenä oli yksityinen uima-allas, jossa me Sophian kanssa polskimme lähes päivittäin.
Asunnon ainoana miinuksena olivat keittiön astiaston huono varustus ja huono Internet yhteys, jota ei edes ollut kolmen ensimmäisen viikon aikana saatavilla. Asunto sijaitsi kävelymatkan päässä merenrannasta ja upeista hiekkarannoista. Oma yksityinen piha ja asunnon rauhallinen sijainti takasivat mukavan lomailun koko toukokuun ajaksi Mauritiuksen kuvan kauniilla saarella.
Linja-autolla oli helppoa matkustaa saarta ristiin rastiin, sillä linja-auto verkosto kattoi lähes koko saaren. Mutta jos halusi matkustaa kiire takapuolen alla, niin silloin linja-auto olisi ollut väärä valinta, sillä bussipysäkkejä oli todella tiheään ja lähes jokaiselta pysäkiltä joku tuli kyytiin tai lähti kyydistä. Linja-autot olivat lähes aina tupaten täynnä ja kuskit tuntuivat olevan monesti paikallisia ”Ari Vatasia”.
Kerrankin kaksi kuskia ajoivat keskenään kilpaa ja ohittelivat toinen toistaan. Linja-auton kuskilla oli mielipuolinen palo silmissä kun hän kaahasi pitkin kapeita teitä nopeusrajoituksista piittaamatta. Ihmiset haukkoivat henkeään ja ylistivät jumalaa kun linja-auto kerkesi palata juuri ja juuri omalle kaistalleen, ennen kuin mutkasta tuleva kuorma-auto olisi törmännyt meihin. Linja-autosta poistuessamme Gisela oli löydä kuskia laukulla päähän, kieltämättä taisin itsekin päästää muutaman sadattelun kuskille autosta poistuessa. 😀
Aivan asuntomme tuntumassa sijaitsi Casela niminen luonnonpuisto jossa vierailimme heti Mauritiuksen loman alkupäivinä. Casela oli mitä parhain päiväretkikohde lapsiperheille ja muillekin jotka ovat kiinnostuneita Mauritiuksen ja Afrikan luonnosta. Luonnonpuistossa näimme jättiläiskilpikonnia ja satoja erilaisia lintulajeja, joista moni elää vain Mauritiuksen saarella. Caselassa järjesti myös safarin paikalliselle luonnonsuojelualueella, joka muistutti erehdyttävästi Afrikan savannia. Safarilla näimme seeproja, gnuantilooppi, leijonia, tiikereitä, gebardeja, strutseja ja monia muita Afrikan eläimiä. Meidän Pikku Prinsessamme Sophian silmät olivat ihmetyksestä ymmyrkäisinä kun sai nähdä kaikenkarvaisia eläimiä luonnossa, joita useimmiten näkee vain televisiosta. Caselan luonnonpuisto yllätti meidät täydellisesti, sillä me odotimme näkevämme vain tavallisen eläintarhan, mutta pääsimmekin safarille keskelle savannia.
Me myös vuokrasimme auton muutamaksi päiväksi että pääsimme paremmin kiertämään saarta ja patikkapoluille, jonne linja-autot eivät kulkeneet. Päivävuokra oli sangen edullinen, noin 20-25 euroa päivä ja hintaan sisältyi kohtalaisen hyvä vakuutus.
Ensimmäisenä päivänä huristelimme sisämaahan päin saarta, paikkaan nimeltä Chamarel, jossa oli Colour of Earth. Alueesta tuli mieleen perus Afrikkalainen maisema taatelipuineen. Colour of Earth nimi tuli maa-aineksesta, jossa oli selvästi huomattavissa seitsemän eli väriä. Maa-aineksen pääväri oli selvästi punainen, mutta se muuttui paikka paikoin sinisen ja vihreän sävyistä harmaaseen, sekä ruskeaan ja taas ihan pikimustaan.
Chamarelssa näimme myös koko reissun upeimman vesiputouksen. Putous oli useamman sadan metrin korkuinen ja sellaisia putouksia näkee vain leffoissa. Vesi syöksyi rotkoon uskomattomalla voimalla ja kymmenien metrien levyisenä kuohuna.
Maisemat muuttuivat sitä mukaan mitä enemmän ajelimme ympäri saarta. Välillä oli pelkkää tasaista maastoa silmin kantamattomiin, joka oli istutettu täyteen sokeriruokoviljelmiä. Hetkessä maasto muuttui jylhäksi vuoristomaisemaksi. Vuoristojen keskellä laaksoissa oli kaupunkeja siellä täällä pitkin saarta. Toisessa kohdassa saarta oli karua ja kuivaa, kun taas toisessa kohdassa kasvoi rehevää sademetsää, kuin olisi ajanut valtavassa kasvihuoneessa.
Ajelimme myös pohjoisosassa saarta missä oli yhdet hienoimmista hiekkarannoista ja upeat maisemat kauniisti rakennettuineen kylineen ja saaristomaisemineen.
Mutta ratin takana sai olla tarkkana kuin porkkana, sillä Mauritiuksella liikenne on täydellinen kaaos. Tuntui että joka toinen kuljettaja oli voittanut ajokortin bingosta. Vilkku oli hyödytön kapistus sillä kukaan paikallinen ei käyttänyt sitä kääntyessään tai ohittaessaan. Auto parkkeerattiin sinne minne huvitti, eli yleensä keskelle tietä. Taajamissa ajeltiin miljoonaa ja nopeusrajoituksia pidettiin enimmäkseen vitsinä. Ajaminen oli välillä aika stressaavaa, mutta välttämätöntä jos halusi saada enemmän irti lomastaan ja nähdä hieman laajemmin saarta.
Huhtikuun puolivälissä ajelimme Black Riverin kansallispuistoon, jossa patikoimme saaren yhden korkeimman vuoren huipulle. Aluksi hieman mietitytti miten meidän Pikku Prinsessamme Sophia jaksaisi patikoida kolmen kilometrin matkan vuoren huipulle ja sieltä takaisin. Mutta yllätykseksemme Sophialla olikin enempi intoa kuin meillä Giselan kanssa yhteensä ja välillä tuntui että juuri Sophia jaksoi kävellä meistä kaikkein parhaiten.
Maisemat olivat jälleen kerran henkeä salpaavan kauniita. Aluksi kävelimme keskellä puistomaista metsää, jossa kasvoi suuria vanhoja puita. Mitä korkeammalle kiipesimme, sitä enemmän kasvillisuus muuttui pensasmaisemmaksi. Matkalla oli upeita näköalapaikkoja, joista avautui vuoristomaisemia silmin kantamattomiin. Vaikka seutu oli jylhää vuoristoa, niin kasvillisuus oli rehevää ja hyvin saman laista kuin sademetsissä. Sää oli kirkas ja taivas pilvetön, silti koko ajan satoi pientä tihkusadetta. Mistä sade tuli, niin se jäi meille epäselväksi, mutta ehkäpä juuri kyseisen lähes olemattoman sateen takia ympäristö olikin niin rehevää.
Vuoren huipulla fiilikset olivat kuin Veikka Kustafsonilla konsanaan. Näköala mitä parhain ja silmiä siristellen pystyi näkemään lähes koko Mauritiuksen laidasta laitaan. Alastulo olikin sitten lasten leikkiä, laittoi jalat taskuun ja antoi pyöriä. 😀
Yhtenä päivänä kävimme valmisretkellä katselemassa delfiinejä ja snorklailemassa länsipuolella Mauritiuksen saarta. Delfiinejä näimme kasapäin ja meininki oli juuri sellaista kuin valmisretkeltä saattaa odottaa, eli hirveä härdelli veneitä delfiinien ympärillä. Delfiinien ihastelun jälkeen meininki muuttui mukavan rauhalliseksi ja päivä meni rennon letkeästi snorklaillessa ja maisemia ihastellessa mereltä käsin. Retkeen sisältyi myös maittava lounas rauhallisella pikku saarella Mauritiuksen kupeessa. Retken viimeinen snorklauskohde oli täysi napakymppi. Vesi oli kristallin kirkasta ja korallit silmiä hivelevän kauniita. Kaloja oli satoja erilaisia, esimerkiksi barrakuda jota harvoin näkee snorklatessa. Kaiken kaikkiaan retkestä jäi ihan hyvä maku suuhun.
Mauritiuksen hiekkarannat olivat puhtaita ja siistejä ja oli mukavaa viettää piknikkiä rantojen tuntumassa kasvavien metsien siimeksessä. Piknikin päätteeksi sai katsella riippukeinussa miten aurinko laski taivaanrannan taa ja maalasi taivaan meren yllä tulipunaiseksi.
Tietenkin tuli snorklattua useampaan otteeseen myös Mauritiuksella, mutta snorklaamisestakin oli jo suurin hohto jäänyt Thaimaan kymmenille koralliriutoille. Siltikin Mauritiuksella näimme upeimman koralliriutan koko puolen vuoden reissussa. Koralliriutta sijaitsi saaren itäpuolelle Blue Bay nimisellä lahdella. Blue Bay oli yksi Mauritiuksen luonnonsuojelukohteista ja siellä kalastaminen oli kiellettyä. Snorklaamisessakin oli tarkat säännöt ja aluetta vartioi paikallinen rannikkovartiosto. Kalastamisesta kyseisellä alueella sai 10 000 euron sakot. Kaloja oli tuhansia ja alueen koralleistakin 89% oli vielä elossa.
Mauritius oli yksi parhaista rantakohteista joissa kävimme koko reissun aikana. Hintataso oli aika halpa ja ruoka maukasta. Paikalliset olivat mitä ystävällisimpiä, erittäin huonosti englantia puhuvia velikultia. Välillä oli surkuhupaisaa seurata paikallisten sähläämistä ja säätämistä miten he saivat ihan yksinkertaisetkin asiat hyvin monimutkaisiksi.
Ainoa asia mikä hieman latisti Mauritiuksella lomailua, oli jo hieman tylsistyminen rantalomailuun. Viisi kuukautta rannoilla löhöilyä on jo hieman liian pitkä aika, neljä kuukautta olisi riittänyt vallan mainiosti. Mutta kuten sanonta kuuluu ”oppia ikä kaikki” ja seuraavaa reissua suunniteltaessa tietää ettei kannata viettää neljää kuukautta pidempään rannoilla! 😀
Mutta nyt ollaan jo Italiassa ja viikon kuluttua koti-Suomessa. Katsotaan jos sitä vaikka innostuisi kirjoittamaan jonkun rivin Italiastakin ennen kotiin paluuta.
t. Höpö :shout:
Merkinnät RSS-syötteenä