Matka maailman ympäri 194 päivässä

Vappupäivänä oli tiedossa aina niin ihanainen yölento Mauritiukselta Milanon Malbensan lentokentälle. Lento meni hyvin Arabiemiraattien koneella, joka oli jälleen kerran aivan loistava. Iloisesti hymyilevä lentoemo ojensi meille ensitöikseen ruokamenun jossa oli tarjolla kolme eri vaihtoehtoa pääruuaksi. Luonnollisesti ruokailuun sisältyivät kaikki juomat lasten tuoremehusta Johnny Walkersin Black Labeliin. Jokaisella matkustajalla oli oma televisioruutu josta sai katsella mieleisensä uutuuselokuvat. Juomaa ja ruokaa tarjoiltiin niin tiheään tahtiin että lennon jälkeen olo oli kuin ilmapallolla.
Eli kaikin puolin Arabiemiraattien lennot olivat ihan loistavia. Me lennettiin reissun aikana yhteensä neljä kertaa Emiraattien koneilla ja joka kerta lennot olivat aivan mahtavia, ylivoimaisesti paras lentoyhtiö millä ollaan tähän asti reissattu.

Malbensan lentokentälle saavuttiin aikataulun mukaisesti iltapäivällä 2.toukokuuta. Yöllä oli nukuttu ruhtinaalliset puoli tuntia torkkuen koiranunessa. Laukut kantoon ja junalla kohti Milanon rautatieasemaa, jonne oli matkaa noin 70 kilometriä lentokentältä.
Gisela oli sopinut etukäteen sähköpostin välityksellä että Milanosta vuokratun asunnon yhteyshenkilö tulee noutamaan meidät rautatieasemalta klo.15.30, mutta Milanon rautatieasemalla ei ollutkaan ketään vastassa. Siinä sitten odoteltiin puoli tuntia, jahka Andree niminen mies onkin vain vähän myöhässä.
Puolen tunnin jälkeen soitettiin Andreelle ja hän sanoi ettei ollut tietoinen meidän tulosta ja että selvittää hänen ”pomonsa” kanssa missä mättää. Siinä odoteltiin toiset puolituntia, pirteänä edellisen yön 30 minuutin yöunilla ja Kisse soittaa uudelleen Andreelle. Andree sanoo että hänen ”pomonsa/yhtiökumppaninsa” ei ole jostain syystä ollenkaan informoinut häntä meidän tulosta ja kaiken kukkuraksi ”pomo” on vuokrannut meidän varaaman huoneiston jollekkin toisille turisteille.
Huomion arvoista on että Kisse teki varauksen noin vuosi sitten ja silloin kyseiselle ajankohdalle ei ollut vielä tehty yhtään varausta meidän varaamaan huoneistoon. Andree sanoo että lähtee hakemaan meitä ja hoitaa meille uuden huoneiston.

Siinä vielä odotellaan n. puoli tuntia ja Andree ilmestyy paikalle klo.17.00. Hän sanoo että me päästään meidän uuteen huoneistoon aikaisintaan klo.20.30 koska siellä on kuulema aika siivo ja että siivoaja meni sinne vasta äskettäin laittelemaan paikkoja kuntoon. Andree lupaa tarjota meille ilmaisen illallisen sillä aikaa kun hän ja siivoaja laittavat meidän huoneistoa kuntoon ja vievät laukut sun muut tavarat valmiiksi huoneistoon.
Ja mehän sudennälkäiset Suomi-turistit syömme koko rahan edestä, aivan loistavat antipastat ja makuhermoja hivelevät pääruoat, eli Adree sai meiltä vaivaisen 140 euron illallislaskun joka vähennetään huoneiston vuokrahinnasta, he, heh, mitäs menivät tyrimään!! 😀

Loppujen lopuksi pääsimme huoneistoon vasta yhdeksän aikaan illalla, vaikka alun perin oltiin suunniteltu pääsevämme huoneistoon lepäilemään jo klo 16.00 aikaan iltapäivällä. Huoneisto oli puolta pienempi jonka olimme alun perin varanneet. Parin päivän kuluttua pääsimme muuttamaan yhtä hyvään ja varusteltuun huoneistoon minkä olimmekin varanneet etukäteen netistä. Eli Milanoon saapuminen oli hieman vaiherikas tapahtuma, mutta siitä eteenpäin kaikki sujui kuin valssi kesällä.

Milanossa kiersimme kaikissa ns. pakollisissa nähtävyyksissä, kuten Duomon Tuomiokirkossa, joka on maailma kolmanneksi suurin kirkko. Tutustuimme Castellon linnan muureihin ja sen takana avautuvaan Parco Sempioneen Milanon suurimpaan puistoon. Katettuun kävelykatuun, joka alkaa heti Duomon Tuomiokirkon vierestä, sekä moneen muuhun nähtävyyteen.
Me myös sivistimme itseämme italialaisen taiteen parissa, sillä yhtenä päivänä kävimme historiallisessa taidenäyttelyssä. Suurin osa näyttelyn maalauksista oli maalattu 1200 – 1500 luvuilla ja voin kertoa että Jeesus ja muut raamatulliset henkilöt ovat olleet aika suosittuja sen ajan taiteessa.

Eniten meitä Giselan kanssa kuitenkin säväytti itsessään Milanon keskusta ja sen vanhat historiaa huokuvat rakennukset, sekä mukulakiviset kapeat kujat. Mikä nautinto olikaan kävellä aamupäivä upeita kujia pitkin Milanon keskustan läheisyydessä ja pysähtyä pieneen idylliseen kahvilaan. Tilata välipalaksi juuri paistettu paniini, tai suussa sulava tiramisuleivos ja palan painikkeeksi höyryävä caputsiino.

Italialainen ruoka oli sitten ihan oma lukunsa. Ensinnäkin italialaiset kokit olivat aivan pakkomielteisiä ruoan tuoreuden suhteen, joka oli erittäin hyvä asia asiakkaan näkökulmasta ajateltuna. Ja jos pitää luetella muutama ruokalaji mikä oli edukseen, niin tietenkin pizza. Pizzat olivat lähes joka paikassa aivan loistavia. Antipastot ja jälkiruoat olivat parempia mitä ollaan missään päin maailmaa syöty ikinä.
Pastaa me saimme sekä hyvää että huonoa, mutta siitäkin jäi hyvä maku suuhun sillä Como-Järvellä söimme viimeisenä päivänä aivan loistavan tuorepasta-aterian. Risotto tulee myös monen yllätykseksi Italiasta ja minä söin kaksi ihan hyvää risottoateriaa ja Gisella söi kasi aivan ala-arvoista risottoateriaa, kuten rakkaat vanhempanikin Como-Järvellä.

Äitienpäivää vietimme kolmestaan meidän Milanon asunnolla. Aamupalapöytään oli katettu pari paniinia, croisanttia ja tietenkin erittäin suklainen sydänkakku. Kahvi höyrysi lasikupissa ja vieressä oli Sophian omin pienin prinsessa sormin tekemä äitienpäiväkortti ja minun ostama Nomination lahjapaketti. Gisela-äiti herätettiin vasta yhdeksän aikaan aamulla kymmenien pusujen saattelemana.
Illalla käytiin syömässä Milanon keskustan läheisyydessä, pienessä idyllisessä ravintolassa lounas pitkän kaavan mukaan. Päivä oli lähes yhtä loistava kuin Gisela on äitinä. 🙂

Seuraavana päivänä tulivat minun rakkaat vanhempani kahden viikon vierailulle Italiaan. Jälleen näkemisen riemu oli sanoin kuvailematonta. Me Kissen ja Soffin kanssa menimme vanhempiani vastaan Milanon rautatieasemalle. Siitä laukut kantoon ja metrolla huoneistomme viereiselle metropysäkille. Hiljaisuus oli siirtynyt puheensolinan tieltä kun me kaikki kerroimme kuulumisia yhteen ääneen viimeisen puolen vuoden ajalta.
Siinä parina päivänä kiersimme vanhempieni kanssa Milanon tärkeimmät nähtävyydet lävitse ja kirsikkana kakun päälle Milano city sightseeing.

Milanosta vuokrasimme Fiat Doblo tila-auton ja sinne pakkasimme koko poppoon kimpsut ja kampsut, kuusi matkalaukkua ja neljä pienenpää pussukkaa! 😀 Naapureilta lainattu navigaattori tuulilasiin kiinni ja nokka kohti Como – Järveä.
Mitä lähemmäs Como-Järveä saavuimme, niin sitä upeammaksi maisemat muuttuivat. Puolentoista tunnin ajomatkan jälkeen olimmekin jo huoneiston pihassa pienessä Garzenon kylässä, 650 metrin korkeudessa merenpinnan yläpuolella. Maisemat olivat jotain aivan huikeita. Edessä siinsi Como-Järvi, järven vieressä avautuva laakso ja laakson toisella puolella lumihuippuiset vuoret 2000 metrin korkeudessa.
Itse huoneisto oli juuri niin upea ja hyvin varusteltu kuin kuvista saattoikin päätellä. Eli puitteet upeaan kahden viikon lomailuun Como-Järvellä olivat luotu heti ensimmäisestä päivästä lähtien.

Heti ensimmäisenä iltana kävimme testaamassa Gartzenon kylän ainoa hotelli-ravintolan menun. Ruoka oli edullista ja ihan hyvää ja antipastot suussa sulavan maukkaita, puhumattakaan loistavista jälkiruoista. Litra talonviiniä maksoi 6 euroa ja pääruuat 5-10 euroa. Siihen lisättynä erinomainen palvelu ja panoraamamaisema lumihuippuisille vuorille, niin voi sanoa että paikallinen ravintola oli hintansa arvoinen.

Toisena päivänä suuntasimme kohti Como-Järveä ja tarkemmin sanottuna järven keskivaiheella sijaitsevaa Menaggion kylää, josta on lauttayhteys lähikyliin. Järveltä katsottuna maisemat tulivat näkyviin vielä selvemmin ja häkellyttävän kauniina.
Menaggion satamasta suuntasimme lautalla kohti Varennan kylää jossa kävelimme pitkin idyllisen näköisiä pikku kujia ja söimme velipalat näköalaravintolassa.
Varennasta nokka kohti Como-Järven kuuluisinta kylää Bellagiota, jossa hyppäsimme kiertoajeluraktorin kyytiin ja huristelimme koko Bellagio -niemen ympäri. Ja totta kai ostimme tuliaisiksi kaikennäköistä pientä krääsää.
Muina päivinä ajelimme Gartzenon lähellä olevissa kylissä, esim. Comossa, Dongossa ja Lennossa.

Isän kanssa kävimme patikoimassa asuntomme parvekkeelta näkyvien vuorten huipulla 1140 metrissä. Me lähdettiin liikenteeseen seitsemän aikaan aamulla. Pari kertaa harhaan ajeltua löysimme oikean pikkutien, joka kulki aluksi solaan laakson pohjalle ja siitä pikku hiljaa alkoi nousta serpentiinitienä kohti vuoren huippua. Tie päättyi noin 600 metrin korkeuteen, josta jatkoimme matkaa jalkaisin.
Patikkareitti oli vuorenrinnettä myötäilevä alppi-vuohien käyttämä polku. Polun varteen oli rakennettu juomapisteitä vuohille ja janoisille patikoijille, joita ei meidän lisäksi näkynyt muita, vuohia sen sijaan näimme pilvin pimein.
Välillä reitti oli myös vaarallisen kapea ja reitillä oli haastavia irtokivikohtia. Muutamista kohdista polkua vuorenrinne syöksyi rotkoon monta sataa metriä ja polulta horjahtaminen olisi johtanut varmaan kuolemaan.
Maisemat olivat sitäkin mahtavammat mitä ylemmäksi kiipesimme vuorenrinnettä. Como-Järven pohjoisosan Bellagiosta ylöspäin pystyi näkemään kokonaan, meidän oma pieni Gartzenon kylä näytti hyvin rakennetulta pienoismallilta ja kymmenet muut lumihuippuiset vuoret kohosivat joka puolella ympärillämme. Eikä ketään muita ihmisiä mailla eikä halmeilla.
Vuoren huipulla kävimme katsomassa 1886 vuonna rakennettua kivikirkkoa ja heiluttelimme äidiltä lainattua punaista kaulahuivia, jotta naisväki näkisi meidän huoneistosta missä kohdassa vuorenhuippua olemme. Vuoren huipulla vietimme isän kanssa tovin eväitä syöden ja raikasta vuoristoilmaa hengittäen.
Alastulo oli myös osin hankalaa irtokivien ja kapean polun takia. Iltapäivällä olimme jo turvallisesti perillä asunnollamme.

Yhtenä päivänä ajelimme Sveitsin puolelle Sankt Moritzeen, joka sijaitsee Alpeilla 1850 metrin korkeudessa meren pinnasta lähellä Italian ja Sveitsin rajaa. Asunnoltamme oli vain 1,5 tunnin ajomatka Sankt Moritzeen ja isä tiesi kertoa että siellä ovat maisemat kuvauksellisen kauniita.
Mutta rakas isäni oli väärässä, maisemat olivat kaksi kertaa upeammat mitä hän oli sanonut. Mitä lähemmäksi Sveitsi rajaa ajelimme, niin sitä upeammiksi maisemat muuttuivat. Heti kohta Sveitsin rajan ylitettyä tie alkoi kohota ylöspäin kohti Alppien huippuja.
Välillä vastaan tuli kuohuvia vesiputouksia ja maalauksellisen kauniita pikkukyliä. Tie muuttui serpentiinitieksi ja auton vaihdelaatikosta 1:sen ja 2:sen vaihteen lisäksi muut vaihteet kävivät tarpeettomiksi. Vuorten huipulle noustua vastaan tuli häikäisevän kirkkaita vuoristojärviä, joista lumihuippuiset vuoret peilasivat kuvansa peilityyntä järvenpintaa vasten.
Sankt Moritzen kylä oli hiljainen tähän aikaan vuodesta, toisin kuin talvella laskettelusesongin aikaan, jolloin se kuhisee ihmisten paljoudesta. Kylässä kävimme kävelemässä pienen lenkin, sekä kävimme syömässä makuhermoja hivelevät lasagnet ja jälkiruoaksi sitäkin paremmat kahvit herkullisten kakkujen kera.
Sankt Moritzesta ostimme tuliaisiksi kuuluisaa Sveitsiläistä suklaata ja teimme ”näyteikkunaostoksia”, esim. flanellipaita 150 euroa, not for me! 😀
Me yritimme myös nousta vaijerihissiä pitkin vuorten huipulle 3000 metrin korkeuteen, mutta kaikki hissit olivat suljettu siihen aikaan vuodesta ja avataan vasta kesäkuussa kesäsesongin alkaessa.
Pois ajellessa ihastelimme jälleen upeita maisemia ja yritimme ajella mahdollisimman hiljaa takaisin, jottei yksikään kaunis maisema olisi mennyt sivun meidän ahnaiden silmiemme.

Myös Comon kaupunki ja Lennon pieni kylä olivat erittäin kauniita paikkoja. Esimerkiksi en ole ikinä nähnyt yhtä kauniilla paikalla pidettäviä markkinoita kuin Lennon kylässä, maisemana Como-Järvi ja Alppien jylhät vuorenrinteet. Ja yleisesti ottaen kok Como-Järven alue ja kaikki sen ympärillä olevat pikku kylät olivat aivan upean näköisiä.
Ja pikku vinkkinä kaikille, Alpeilla ajellessa paras auto olisi mahdollisimman pieni neliveto auto. Mitä pienempi sen parempi sinne pikkukujille. Imatralla Vuoksen vanha silta tuntuu moottoritiesillalta verrattuna näihin teihin täällä Como-Järven läheisyydessä.

Vanhempani lähtivät takaisin viikon Como-Järvellä lomailun jälkeen. Meidän pesueella oli vielä viikko lomailua jäljellä ja me kävimme patikoimassa pariin otteeseen lähimaastoissa.
Yhtenä päivänä ajelimme ihan Sveitsin rajalle 1600 metrin korkeuteen. Tie lähti heti meidän asunnolta kohoamaan kohti vuorten huippua serpentiinitienä. Keskellä metsäistä reittiä kulkevalla tiellä ei ollut juuri muuta liikennettä kuin muutama kuntopyöräilijä, joilla oli kova urakka edessään polkea kymmenien kilometrien matka vuoren huipulle asti. Tien varressa oli muutaman kilometrin välein kahden kolmen talon rykelmiä ja tuntui siltä että nyt ollaan todellakin syrjäisellä paikalla.
1300 metrin korkeudessa loppui asfalttitie ja meinattiin pariin kertaan jättää leikki sikseen kun tie muuttui todella huonoksi meidän autoa ajatellen. Maastoauto olisi ollut ainoa oikea valinta kyseisen tien loppuosuudelle. Kilometri kilometriltä hiljaa ajellen nousimme 1600 metrin korkeuteen, jonne jätimme auton parkkiin.
Siitä patikoimme noin kahden kilometrin matkan 1800 metrin korkeuteen vuoren huipulle, aivan Sveitsin rajalle. Matkalla näimme vuolaita vesiputouksia, erakkoukkojen vuoristoasuntoja ja Sophian kanssa teimme lumipalloja, vielä muutamissa paikoissa jäljellä olevista lumikasoista.
Vuoren huipulta oli jälleen kerran aivan mielettömän hyvät näköalat. Lumihuippuiset vuoret näkyivät joka puolella ympärillämme silmän kantamattomiin asti. Me vietimme piknikkiä näköalapaikalla ja ihmettelimme kuinka kukaan voi asua niin korvessa.

Me kävimme vielä yhtenä päivänä Lennossa markkinoilla ja ostimme sieltä kaikenlaisia tuliaisvaatteita itsellemme. Muuten vietimme rauhallisesti loman viimeiset päivät lähialueiden maisemia ihaillen.

Nyt ollaan Malbensan lentokentän lähellä sijaitsevassa hotellissa ja muutaman tunnin päästä lähtee lento kohti Suomea. Tänään 31.5.2012 klo.14.45 lentokoneen pitäisi laskeutua Helsinki-Vantaan lentokentälle, jos Luoja suo. Silloin meidän pesue on tehnyt matkan maailman ympäri 194 päivässä.

t. Höpö + tytöt :shout: